Vaaranmaan Suomenhevoset

Valmennukset & päiväkirjamerkinnät

17.04.2015, valmennus, kirjoittanut xray
Aloitimme työskentelyn tekemällä siirtymisiä käynnistä raviin, Sikke oli tuttuun tapaan jättänyt taas takajalat talliin joten tämä harjoitus oli hyvä herättely. Siirtymisien jälkeen siirryimme pääty-ympyrälle jossa teimme laukkatyöskentelyä, halusin saada Siken lyhentämään laukkaa puoli ympyrää ja pidentämään taas puoliympyrää. Sikke lyhensi laukkaa oikein mallikaasti mutta laukka-askel ei meinannut alkuun pidentyä ollenkaan. Hetken jälkeen harjoitus alkoi kuitenkin sujua ja Sikke sai moottorinsa kunnolla käyntiin. Siirryimme harjoitusraviin jossa teimme väistöjä keskihalkaisijalta kohti uraa, oikealle Sikke väisti helpommin ja astui kauniisti ristiin, pysyen hyvin suorana. Vasempaan kierrokseen Sikke lähti helposti painamaan lapa edellä kohti uraa joten siihen kiinnitimme huomiota ja otimme suoristuksen heti kun lapa yhtään lähti lipumaan omille teilleen. Loppuverryttelyksi teimme pääty-ympyrällä eteen-alas rentouttavaa ravia, Sikke pyöristi selkänsä hyvin ja tuli läpi koko kropastaan.

20.07.2015, päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Alaska
Päätin tänään jättää kentän kiertämisen väliin ja lähteä Siken kanssa reippaalle maastolenkille. Tamma on oli kerennyt pyöristyä turhankin paksuksi kesälaitumella, joten maastolenkki olisi paikallaan. Hoidin tamman kuntoon, pistin varusteet päälle ja lähdin taluttamaan Sikkeä pihalle. Nousin tamman selkään ja säädettyäni satulavyön ja jalustimet sopiviksi, lähdin kävelemään tamman kanssa tallipihasta poispäin. Sikke olikin näköjään erimieltä ja vastustelu alkoi heti, kun pääsimme tallin pihasta pois. "Sikke pliis, älä nyt jaksa" huokaisin ja väänsin tamman kanssa viisi pitkää minuuttia tästä asiasta "Ei tästä tule yhtään mitään" totesin ja olin jo luovuttamisen partaalla. Kuin taikaiskusta tallityttömme Noora tuli kysymään tarvitsisinko apua Siken kanssa. "Tää on tammanketale on näköjään taas päättäny, ettei halua lähteä mihkään ilman kaveria" naurahdin hieman epätoivoisena. "Haha, no ootahan pieni hetki! Mä käyn laittamassa Maanan kuntoon, niin voin lähteä teidän seuraksi" Noora sanoi ja nyökkäsin. Nousin hetkeksi Siken selästä ja taluttelin sitä pitkin tallipihaa. Vartti kului ja Noora jo tulikin Maanan kanssa pihalle. Nooran saatua jalustimet sopiviksi lähdimme kokeilemaan uudelleen, Maana edellä ja minä Siken kanssa perässä. Kaikki sujuikin nyt hyvin ja päätimme lähteä valtaamaan metsäpolkuja. Tammat pärskähtelivät tyytyväisinä ja halusivat jo muutaman minuutin jälkeen lisätä vauhtia. "Pitäisköhän hieman ravata?" Noora kysäisi ja pian jo hevoset liitivät ravissa eteenpäin. Sikke innostuikin heittämään pari pukkia korvat hörössä. Ravattuamme jonkin matkaa hidastimme käyntiin. Keksimme pian Nooran kanssa kävellä eräälle peltotielle, jossa on mahtava laukkasuora. Jonkin verran matkaa siinä kuluikin, mutta sitten; siinä se oli. "Nyt päästetää pirut irti" totesin "vika pellon toisella puolella on mätämuna!" jatkoin ja kannustin Siken laukkaan. Eihän meillä ollut toivoakaan, sillä Maana pitkine koipineen oli jo hetkessä saanut pientä välimatkaa meihin ja Sikkekin taisi sen huomata, sillä se hirnahti kaverinsa perään ja lisäsi vauhtiaan. Peltotien päässä hidastimme raville ja siitä käyntiin. "Haha, mä kun ehdin luulla, ettei Sikestä enempää vauhtia irtoa" naurahdin. "Älähän nyt, siitähän oli melkein vastusta Maanalle." Noora vitsaili. Lähdimme sitten jatkamaan kotia päin. Tallille päästyämme hoidimme hevoset, annoimme niille herkut ja veimme ne vielä tarhaan riekkumaan.

04.07.2016, valmennus, kirjoittanut Alaska
Sade piiskasi maneesin kattoa minun talutellessa Sikuriinaa pitkin maneesia. Tänään olisi pitkästä aikaan valmennuspäivä, jota odotin innolla. Sikke itsessään ei näyttänyt paljoa innostuvan asiasta, vaan jolkotteli tyyneen rauhallisesti perässäni. Huomasin valmentajani saapuvan paikalle ja päätin kävellä maneesin keskelle ja nousta Siken kyytiin. Tervehdimme valmentajan kanssa toisiamme ja kerroin, missä asioissa saattaisimme tarvita hieman apua, sillä Sikke on nykyään notkea kuin näkkileipä eikä tuppaa taipumaan oikein mihinkään suuntaan. "No eihän tää niin notkea ole, kuin nuoruusvuosinaan, mutta kyllähän tän sois vielä taipuvan vaikka mille väkkärälle" totesin samalla jo kävellessäni tamman kanssa ptikin maneesia. Alkukäyntien jälkeen keräilin ohjia ja tein valmentajan käskystä alkulämmittelynä voltteja, pääty-ympyröitä ja tempon lisäyksiä niin käynnissä kuin ravissakin. Pikkuhiljaa alkoi Sikkekin heräillä ja tehdä paremmin yhteistyötä. Kun olimme tehneet alkulämmittelytehtävät kumpaakiin suuntaan, aloimme suorittamaan pohkeenväistöjä. E-kirjaimen puoleisella pitkällä sivulla teimme pohkeenväistön keskihaljaisijalle käynnissä ja siitä nokat suorassa lyhyelle sivulle. Samallainen harjoitus tapahtui B-kirjaimen puoleisella pitkällä sivulla, mutta ravissa. Sikuriina kulki todella mahtavasti, eikä jäykkyydestä ollut enään tietoakaan. Muutaman samallaisen harjoituksen jälkeen vaihdoimme suuntaa ja teimme samat asiat toiseen suuntaan. Olin hyvin tyytyväinen hevoseen, vaikkakaan koko harjoitusta ei lähdetty enään vaikeuttamaan, sillä tammalla on ollut takanaan hyvin pitkä tauko valmennuksista ja kunnon työskentelystä. "Hienostihan tuo tamma kuitenkin liikkui, kun ottaa huomioon millasta taukoa sen kanssa on pidetty" valmentaja toteaa. "Sinun kannattaaa nyt jatkossa keksiä tammalle jotain muuta tekemistä, jotta se ei ihan täysin noita lihaksiaan kadottaisi. Ensikerralla keksitään jotain vaikeampaa." valmentaja jatkoi ja antoi meille vielä tehtäväksi jatkaa muutama kierros ravissa. "Sä voit antaa sille jo enemmän sitä ohjia." Kun loppuravit oli ravattu molempiin suuntiin, hidastin tamman käyntiin ja pysäytin keskelle maneesia hypäten selästä alas ja löysäen satulavyötä. Kävelimme sitten loppuajan vielä maneesia ympäri molempiin suuntiin, ennen kuin lähdimme takaisin talliamme kohti.

01.12.2016, päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Alaska
Tänään havahduin täysin katsellessani uudessa pihatossaan köllötteleviä ja heinää syöviä pienhevosiani. Miten upean lauman olenkaan kerännyt niistä. Katseeni kohdistui eritoten Sikuriinaan, tammaan joka on hieman päässyt pyöristymään vähäisemmän käytön takia.
Ihmettelen oikeastaan vielä tänäkin päivänä sitä, kuinka Yaren, Sikuriinan kasvattaja, koskaan raaski myydä minulle noin hienon hevosen. Sen suku on mielestäni aivan mieletön, eikä itse Sikuriinassakaan ole moittimista. Se on upea tamma, upeine jälkeläisineen ja luonteineen.
Mulla iski siinä miettiessä pieni häpeä saamattomuuttani kohtaan. Pieni pyöreä karvapallo kuitenkin vaelsi tyytyväisenä muiden tammojen kanssa. Hieno pieni Sikuriina, Sikke, pikku-possu... Rakkaalla lapsella on monta lempinimeä.
Siken kanssa ollaan päästy kokeilemaan oikeastaan vaikka ja mitä. Sikke on juuri niin monipuolinen, kuin suomenhevonen voikin olla. "Toivottavasti voimme nauttia vielä monen monta yhteistä vuotta yhdessä" totesin hiljaa ääneen. Hymähdin ja lähdin lauman luota sulkien pihaton oven perässäni.